Norin Saha

Isot kuormalavat ja muut puupakkaukset yrityksille

Norin Saha Oy | Norinkylä, Etelä-Pohjanmaa

Soita 046 851 5742
Kun kuormalavojen ja muiden puupakkausten toimitusvarmuudella on väliä, käänny meidän puoleemme.  Saat meiltä lavat ja pakkaukset myös kansainvälisiin toimituksiin.

Valmistamme erilaisia puisia sekä vanerisia pakkaustuotteita Etelä-Pohjanmaalla. Valmistamme erityisesti suuria kuormalavoja, mutta myös muut puualustat ja puulaatikot kuuluvat tuotevalikoimaamme. Toimitamme tuotteita myös raudalla vahvistettuna, joko standardimittaisina tai asiakkaan mittojen mukaan.


Palvelemme esimerkiksi teollisuus- ja maatalousyrityksiä ympäri Suomen. Valmistamme kuormalavoja, alustoja ja pakkauksia isoillekin tuotteille, esimerkiksi levy- ja rakennusteollisuuden tarpeisiin, ikkunatehtaille sekä koneiden valmistajille. Myös maatalous hyödyntää tuotteitamme laajalti.


Pitkään toiminnassa ollut yrityksemme tunnetaan erityisesti toimitusvarmuudestamme. Olemme suunnitelleet toimintamme niin, että pystymme pitämään asiakkaillemme tekemät lupaukset myös yllättävissä tilanteissa.

Ota yhteyttä

Kuormalavat

Toimitamme kuormalavoja ja puualustoja erilaisiin teollisuuden tarpeisiin, myös mittatilaustyönä.

Lue lisää

Muut puupakkaukset

Myös muut puusta valmistetut pakkaukset kuten puulaatikot ja -alustat kuuluvat valikoimaamme.

Lue lisää

Yhteystiedot

Toimipisteemme sijaitsee Norinkylässä Etelä-Pohjanmaalla. Toimitamme tuotteita koko Suomeen.

Lue lisää

ISPM 15 -standardin mukaiset pakkaukset

Kansainvälisessä kaupassa käytettäviltä puisilta pakkausmateriaaleilta vaaditaan ISPM 15 -standardin mukainen käsittelymerkintä. Elintarvikevirasto Evira on antanut Norin Saha Oy:lle oikeuden merkinnän käyttöön, eli tuotteitamme voi hyödyntää kansainvälisessä rahdissa.

Share by: